Ajatuksia treenistä, kisaamisesta, PT-opinnoista, elämästä

Ajatuksia treenaamisesta, fitness-elämäntavasta, PT-opinnoista, elämästä...

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Sairaalan inhokkilistaa


Varoituksena jo etukäteen. Tämä postaus ei ole aurinkoinen, elämänmyönteinen eikä positiivisuutta tihkuva. Tämä on valituspostaus. Toivon ja luotan siihen, että tämä vali-vali-vaihe on ohimenevä, joten uskallan tämän tekstin julkaista silläkin uhalla, että saan valittajaeukon leiman ahteriini. Eiköhän se positiivinen Piiakin jostain vielä löydy… toivon todella!

Ensin vähän sairaskertomuspäivitystä


FB:ssa jo totesinkin, että nykyisin kaikki päivitykseni liittyvät sairasteluun. Olen kuin vanha mummo, joka valittelee lukuisia vaivojaan. Uskon kuitenkin vakaasti, etten aio valittavaksi mummeliksi jäädä, joten menköön nyt vielä tämän kerran.

Pääsin siis viime viikolla sairaalasta kotiin. Sain mukaani antibiootit ja nesteenpoistolääkkeet. Ylimääräinen neste on lähtenyt aika kivasti pois, mutta antibioottien kanssa on ollut haasteita. Niistä tuli minulle voimakasta pahoinvointia. Ruoka ja juoma eivät maistu. Viikonloppuna aloin oksentelemaan. Olo veti tosi heikoksi. Liian vähän nestettä yhdistettynä nesteenpoistolääkkeisiin saattoi osaltaan heikentää vointia. Päätä särki niin, että se tuntui räjähtävän. Jouduin nöyrtymään takaisin sairaalaan, jossa sain suoneen nestettä, kipulääkettä ja pahoinvointilääkettä. Antibiootit vaihdettiin toisiin. Nyt on vointi jo selvästi parempi ja olen taas kotona. Sain jopa tänään siivottua vähän lasten vaatekaappeja. Tällä hetkellä se tuntuu lähinnä maratonjuoksuun verrattavalta saavutukselta.
 


Sairaalaelämää


Nyt kun olen huolella käyttänyt verorahoja hyödyksi ja päässyt nauttimaan terveyspalveluista täysin rinnoin, ajattelin kirjoittaa niihin liittyen muutamaan päällimmäisen ajatuksen. Sairaalaelämä herättää usein ihmisissä monenlaisia tunteita, niin myös minussa. Kun nyt mietin kulunutta paria viikkoa taaksepäin, päällimmäisenä mielessä ovat kipu, huoli ja pelko. Seuraavana listalla on ärtyvyys täydellisestä yksityisyyden puuttumisesta, avuttomuuden tunne sekä epävarmuus tulevasta.


Kipu


Kipu on näistä tuntemuksista tietysti fyysisin. Sanotaan, että kipu on aina henkilökohtainen kokemus. Joku toinen ei pysty määrittelemään sinun kipuasi. Uskon siihen, että kipu on paremmin siedettävissä silloin, kun psyyke on jotakuinkin kondiksessa. Jos tiedän, mistä kipu johtuu ja minulla on jonkinlainen mielikuva siitä, milloin se tulee loppumaan, pystyn kestämään sitä ihan ok. Esimerkkinä vaikka joku hyvin lyhytkestoinen kipu, kuten verikokeen ottaminen, kanyylin laittaminen tai kipupiikin pistäminen. Mikään niistä ei tunnu kivalta, mutta koska tiedämme, että kipu on sekunnissa ohi, se ei suurinta osaa aikuisista ihmisistä hetkauta millään tapaa. Mutta jos kuvittelen, että sama kipu, jota tunnen vaikka rokotuksesta, jatkuisi ja jatkuisi, enkä tietäisi mistä se johtuu ja milloin se päättyy, luulisin sen olevan itselleni sietämätön.

Minä sain sairaalassa useita erilaisia kipulääkkeitä. Toiset olivat tehokkaampia kuin toiset ja toisista meni pönttö sekaisin enemmän kuin toisista. Mikään ei vienyt kipua kokonaan pois, mutta sai aikaan tunteen sen hallinnasta ja sietämisestä. Itse kuulun niihin lälläreihin, jotka välttävät kipua aina kun mahdollista. Sali on tästä poikkeus. Siellä pyrin treenaamaan mukavuusalueen ulkopuolella kehityksen toivossa. Tosin tässä minulla olisi vielä paljon kehittymisen varaa. Sairaalassa kivun inhoamiseni näkyi siinä, että ensimmäisinä päivinä liikuin niin vähän kuin mahdollista. Paikallaan oleminen tuntui useimmiten siedettävältä, mutta pienikin liike tai asennon vaihtaminen sattui aivan jumalattomasti. Kun ensimmäisen kerran menin itse käymään vessassa ja katselin avoimesta tuuletusikkunasta ulos, huomasin ymmärtäväni pelottavan hyvin niitä, jotka tekevät omia ratkaisujaan kivuliaan sairauden vuoksi. Kipu ei ole kiva kaveri!
 

 

Yksityisyys


Toinen inhokkiasia sairaalassa on täydellinen yksityisyyden puuttuminen. Kaikki vaivat puhutaan kovalla äänellä, niin että varmasti jokainen huoneessa olija ne kuulee. Suihku on samassa tilassa kuin vessat, joten ovea ei saa lukkoon. Ilokseni minulle oli varattu myös aivan omaa privat-pissa-astia, joka ei tietenkään mahtunut mihinkään vessakoppiin, vaan sain mukavasti pissiskellä pikkuruisen verhonpalasen takana. Jollekin muulle nämä voisivat olla ihan ok juttuja, mutta ei minulle. Minulle tekee jopa tiukkaa sietää sitä avuttomuuden tunnetta, kun hoitohenkilökunta hoitaa sinun intiimiasioitasi. Tiedän, että heille se on ihan arkipäivää, mutta ei minulle. Taitaa olla harjoituksen puutetta. Pitää vissiin ruveta käymään vähän useammin sairaalassa, niin ehkäpä siihen tottuisi… No en kyllä tottuisi!

 
 

Sairaalaruoka


Nyt kun olen hyvin päässyt valittamisen vauhtiin, jatkan vielä jakamalla muutaman ajatuksen sairaalan ruoasta. En puhu nyt ruoan mausta, vaan ravintoarvoista. Oma käsitykseni ja sairaalan käsitys terveellisestä ruokavaliosta eroavat toisistaan melkoisesti. Mielestäni terveellinen ruokavalio, joka auttaa potilasta toipumaan, sisältää jokaisella aterialla proteiinin lähteen, laadukkaita rasvoja ja tuoreita kasviksia. Se ei sisällä juurikaan valkoista viljaa eikä sokeria.

Ensimmäisinä sairaalapäivinä en syönyt ruokaa, vaan olin tipassa ja nenämahaletkussa. Sitten sain seuraavat päivät nestemäistä ruokaa. Käytännössä tämä tarkoitti mehua, mehukeittoa, kiisseliä, mannavelliä. Kun olin tästä sokerijuhlasta nauttinut muutaman päivän, minulle kerrottiin että saan siirtyä kiinteään ruokaan. Jes! Nyt alan saamaan jotain protskua ja rasvoja, hedelmiä ja marjoja! Mutta ei. Sokerisia jogurtteja, vanukkaita, kiisseleitä, valkoista makaronia. Jonkinlainen proteiinin lähde (esim. makkara) löytyi pääaterioilta, mutta aamiaiselta, välipalalta ja iltapalalta se puuttui käytännössä kokonaan. Tilasin kotoa riisiprotskua, jolla yritin tuunata jogurtteja ja muita mössöjä vähän järkevämpään suuntaan.
 

Kovasti jäin näiden sairaalaruokien jälkeen miettimään, voitaisiinko erilaisella ruoalla saada potilaita toipumaan paremmin. Sairaalassa ei myöskään puhuta mitään vitamiinien tai lisäravinteiden merkityksestä toipumiseen. Ehkä olisi syytä? Voisiko potilaalle antaa jonkinlaisen ohjeistuksen toipilasajan ravitsemuksesta ja lisäravinteista, joilla voi halutessaan tukea toipumista?

 

Loppulepyttelyt


Tämän valitusvirren lopuksi haluan kuitenkin sanoa, että arvostan todella paljon sitä, että sain sairaalahoitoa sitä tarvitessani. Nämä ruikutuksen aiheeni ovat mitättömiä sen rinnalla, että tuossa samaisessa sairaalassa pelastettiin henkeni. Siksi hävettää edes tällaisia ajatuksia julkaista. Uskon kuitenkin, että myös sen kiitollisuuspostauksen aika vielä tulee. Kunhan saan itseni fyysisesti kuntoon, minulla on aikaa miettiä mitä pään sisälle oikein kuuluu. Veikkaan, että hetken päästä osaan nähdä tässäkin jutussa niitä positiivia puolia. Niiden aika ei vaan taida olla ihan vielä…


 

Ei kommentteja: