Ajatuksia treenistä, kisaamisesta, PT-opinnoista, elämästä

Ajatuksia treenaamisesta, fitness-elämäntavasta, PT-opinnoista, elämästä...

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vihersmoothieta ja arjen luksusta



Meinaa jo laskut mennä sekaisin dieettiviikoista. Olisikohan nyt seitsemän viikkoa takana? Jouluviikko ei tosin ollut mikään dieettiviikko, päinvastoin sain silloin haalittua lisää painoa. Mutta seitsemän viikkoa on dieetin aloituksesta. Lepoviikon jälkeen treenit ovat tuntuneet tosi hyviltä. Kroppa on levännyt, mihinkään ei koske ja salille on ollut kiva mennä. Jatkossa joka viides viikko on kevennetty. Puntarilla olen nyt käynyt kerran viikossa, sunnuntaisin. Tänään paino oli pudonnut viime viikosta tasan kilon. Eli saman verran, mitä jouluviikolla sain kerättyä. Viikon päästä on seuraava InBody. Ensi viikolla on luvassa myös treenit koutsin kanssa sekä hieronta. Kiva (tai no ainakin jännä) viikko siis tulossa ;)

Koutsista puheen ollen hän voi olla minusta nyt ylpeä lukiessaan tätä. Sain nimittäin aikaiseksi hankittua viimein itselleni blenderin. Tosin ihan markettiversion, mutta kuitenkin. Tein sillä elämäni ensimmäisen vihersmoothien! Smoothie sana tuo minulle mielikuvan kermaisesta, ehkä jopa jäätelömäisestä pirtelöstä. Vähintään smoothieen kuuluu marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä, raakakaakaota tai muuta namia. Mutta ei tähän smoothieen. Oikeastaan koko sanan käyttäminen tämän mönjän kohdalla on suurta huijausta! No mutta, asiaan. Mielikuvani vihersmoothiesta sen raaka-aineiden perusteella on ollut niin oksettava, että olen vältellyt koko ajatusta parhaani mukaan. Se on ollut ruokavaliopaperissani vaihtoehtona ja tähän asti sellaiseksi jäänyt.

No nyt lainasin kirjastosta uudestaan Hanna Skytän kirjoja ja niistä innostuneena otin härkää sarvista ja selätin ennakkoluuloni. Ainekset blenderiin ja härveli surisemaan. Tuotos näytti lähinnä lehmän oksennukselta. Tiedättehän, kun lehmä ensin jauhaa heinää ja märehtii sen sitten uudelleen. Ihan kaikkia raaka-aineita ei kotoa löytynyt, joten pikkasen sovelsin. Ekassa smoothiessani oli jääsalaattia, pinaattia, parsakaalia, kurkkua, vettä ja mausteita. Oikeasti siinä pitäisi olla myös Astwagandhaa, mutta sen maku on niiiiiiin järkyttävä, että otan sen mieluummin erikseen. No smoothien maku sen sijaan oli…. hmmm…. miten sitä nyt kuvailisin? No, sain sen juotua… melkein kokonaan. Ehkä vaatii vielä hieman totuttelua. Lapsille sen sijaan on maistunut hyvin äidin tekemät juomat, joihin saa hyvin piilotettua sellaisia ainesosia, joita ei muuten juuri uppoa.
 

 

Tällä viikolla arjen luksusta oli uusi sohva, tyttären tekemä iltapala ja The Voice on Finland. Äidillekin löytyi soveltuvaa naposteltavaa. Ja nyt mahdutaan koko perhe saman sohvan ääreen!

 
 
 
Luksusta tällä viikolla oli myös laatuaika lasten kanssa. Isommat lapset saivat valita, mitä haluaisivat äidin kanssa tehdä kahdestaan viimeisenä lomapäivänä. Tytön kanssa kävimme elokuvissa katsomassa ihanan Disney-animaation Frozenin, ja pojan kanssa käytiin hohtokeilauksessa. Kivaa oli molemmissa! Kaikki useamman vanhemmat varmaan tietävät, että arjessa on joskus vaikea löytää kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa. Sitä pitää välillä ihan järjestämällä järjestää, mutta kyllä se sitten arvokkaalta tuntuukin! Ihania lapsia minulla <3

Tänään sunnuntaina oli taas kehonhallintajumppa, jonne yksi lapsukaisista halusi lähteä yleisöksi. Pikkukuvaajan otoksia muutama ohessa.
 
 

 
 
Huomenna sitten Ykköselle avoimiin oviin. Nähdään siellä!


Ei kommentteja: